Kiinteistökauppa: Tiedä mitä myyt, koska virheellinen tieto voi tulla kalliiksi

27.09.2020

Virhevastuu kiinteistökaupoissa voi tulla hyvin kalliiksi. Myyjä on lähtökohtaisesti vastuussa siitä, että hänen ja välittäjän antamat tiedot pitävät paikkansa. Lisäksi myyjä vastaa siitä, että hän tai välittäjä ei jätä antamatta olennaisia tietoja. Myyjän tietämättömyys ei aina vapauta myyjää virhevastuusta.

Myyjä on myös vastuussa välittäjän antamista virheellisistä ja puutteellisista tiedoista.

Myyjä on vastuussa vääristä tiedoista

Kiinteistössä on maakaaren (kiinteistön kauppaa sääntelevä laki) mukaan virhe silloin, jos myyjä on antanut ostajalle virheellisen tai harhaanjohtavan tiedon kiinteistöstä. Myyjällä on tämä vastuu myös välittäjän antamista tiedoista. Annettujen tietojen sisällöstä kannattaa olla tarkkana myös välittäjää käytettäessä.


Myyjä on vastuussa puutteellisista tiedoista

Maakaaren mukaan kiinteistössä on virhe myös silloin, kun myyjä ja välittäjä ovat jättäneet kertomatta tietoja, jotka myyjä tiesi tai hänen olisi pitänyt tietää. Virhevastuun lisäedellytyksenä on se, että kyseinen tieto vaikuttaa tyypillisesti kiinteistön arvoon tai käyttämiseen. Vähämerkityksellisisten tietojen kertomisen unohtaminen ei siis voi aiheutua virhevastuuta.


Ostajan väärät käsitykset pitää korjata

Myyjä voi joutua virhevastuuseen myös silloin, kun ostajalla on jokin virheellinen käsitys kiinteistön ominaisuudesta, joka vaikuttaa kiinteistön soveltumiseen aiottuun käyttöön. Virhevastuu tulee kyseeseen vain silloin, kun myyjä on havainnut virhekäsityksen ja hän jättänyt oikaisematta sen.


Tilanne voi korjautua

Korkeimman oikeuden ennakkopäätöksen mukaan edellä mainitut tilanteet voivat korjautua. Sillä ei ole mitään väliä ovatko tiedot olleet virheellisiä tai puutteellisia, jos tiedot on oikaistu ennen kaupan tekemistä. Tällöin ostajalla on ollut mahdollisuus harkita kiinteistön ostamista oikeiden tietojen perusteella.


Tarvitsetko apua tai onko sinulla kysyttävää? Käytä maksutonta alkuneuvottelua

Soita minulle numeroon 044 984 8548, jos sinulla on kysyttävää kiinteistökaupoista tai jos tarvitset apua kiinteistökauppariidassa. Voit vaihtoehtoisesti lähettää yhteydenottopyynnön.


Kristian Krokfors
Oikeustieteen maisteri
Oikeudenkäyntilakimies
044 984 8548
kristian@krokforslaw.com


Uusimmat artikkelit

Otsikossa mainitut periaatteet ovat osittain saman kolikon kääntöpuolia ja ne toimivat riitatilanteessa yhdessä. Tässä artikkelissa käsittelen lyhyesti näitä periaatteita ja niiden käytännön vaikutusta, jos sinulle on aiheutettu vahinkoa.