Testamentti: Voiko toisen elämää ohjata haudan takaa?

11.11.2020

Testamentissa voi olla ehtoja, jotka edellyttävät tietynlaista toimintaa tai joidenkin asioiden tapahtumista. Nämä ehdot voivat olla purkavia tai lykkääviä. Tämänkaltaisilla ehdoilla voi vaikuttaa perillisten elämään vielä oman kuolemansa jälkeen.

Purkavilla ja lykkäävillä ehdoilla voi vaatia asioita tapahtuvaksi ja kieltää asioita.

Mikä purkava ehto on?

Purkava ehto on ehto, jonka mukaan jonkin asian tapahtuessa oikeus menetetään. Purkavalla ehdolla voidaan kieltää jonkin asian tekeminen tai tekemättä jättäminen.

Jos purkava ehto toteutuu, testamentinsaajan tulee luovuttaa testamentattu omaisuus sille, jolle se testamentin mukaan kuuluu. Jollei testamentissa määrätä mitään tästä tilanteesta, omaisuus tulee luovuttaa sille, jolle se lakimääräisen perimysjärjestyksen mukaan kuuluu.

Esimerkkinä purkavasta ehdosta voidaan mainita sellainen ehto, jonka mukaan maanviljelyn lopettaminen viiden vuoden sisällä testamentinantajan kuolemasta johtaa testamentatun maatilan menettämiseen.


Mikä lykkäävä ehto on?

Lykkäävät ehdot ovat ehtoja, joiden mukaan oikeuden saaminen riippuu myöhemmistä tapahtumista. Testamentissa voidaan esimerkiksi määrätä, että testamentinsaaja saa omaisuuden vapaasti käytettäväkseen vasta täytettyään 25 vuotta.

Lykkäävillä ehdoilla voi käyttää todella monilla tavoilla. Lykkäävää ehtoa voi esimerkiksi käyttää siten, että perilliset saavat lopulta perinnön, mutta he eivät voi vaikeuttaa hallintaoikeuden saaneen lesken elämää perintöoikeudellisilla toimenpiteillä (ks. KKO 2015:46).


Voiko ehdoilla vaatia mitä tahansa?

Tietynlaiset purkavat ja lykkäävät ehdot ovat kiellettyjä. Lykkäävillä ja purkavilla ehdoilla ei voida edellyttää perinnönsaajalta mitä tahansa.

Kielletyn ehdon käytännön seuraus riippuu testamentin tulkinnasta. Kielletystä ehdosta ei lähtökohtaisesti seuraa koko testamentin pätemättömyyttä, vaan pelkästään kielletty ehto on pätemätön. Ehto on lähtökohtaisesti pätemätön non scriptum, eli testamenttia luetaan niin kuin ehtoa ei olisi kirjoitettu. Kielletty ehto voi ääritapauksissa tehdä koko testamentin vaikutuksettomaksi.


Kielleltyjä ehtotyyppejä

Lainvastaista toimintaa edellyttävät ehdot ovat kiellettyjä. Testamentinantaja ei siis voi tehokkaasti edellyttää esimerkiksi sitä, että testamentinsaaja pahoinpitelee jonkun. Sama koskee hyvän tavan vastaisia ehtoja. Testamentinsaajan oikeus ei voi riippua siitä, jos hän suostuu tekemään vallitsevan yleisen moraalin vastaisia tekoja vai ei.

Perus- tai ihmisoikeuksia rajoittavat ehdot ovat myös kiellettyjä. Esimerkiksi lykkäävä ehto, joka edellyttää uskonnon vaihtamista on todennäköisesti kielletty.

Kohtuuttomasti testamentinsaajan elämää ja valinnanvapautta rajoittavat ehdot ovat myös kiellettyjä. Esimerkiksi avioeron hakemista ei voida edellyttää testamentinsaajalta.

Kiellettyjä ovat myös mahdottomat ehdot. Esimerkiksi toiselle planeetalle muuttamista edellyttävä lykkäävä ehto on kielletty.


Onko sinulla kysyttävää tai tarvitsetko apua? Käytä maksutonta alkuneuvottelua

Soita minulle numeroon 044 984 8548, jos sinulla on kysyttävää testamentti- tai perintöasioista. Voit vaihtoehtoisesti jättää yhteydenottopyynnön.


Kristian Krokfors
Oikeustieteen maisteri
Oikeudenkäyntilakimies
044 984 8548
kristian@krokforslaw.com

 

Uusimmat artikkelit

Otsikossa mainitut periaatteet ovat osittain saman kolikon kääntöpuolia ja ne toimivat riitatilanteessa yhdessä. Tässä artikkelissa käsittelen lyhyesti näitä periaatteita ja niiden käytännön vaikutusta, jos sinulle on aiheutettu vahinkoa.