Vuokra: Vuokralaisen lemmikki aiheutti tuhoja. Kenen vastuulla kustannukset ovat?

09.11.2020

Vuokralainen ei ole vastuussa asunnon tavanomaisesta kulumisesta. Ovatko lemmikin aiheuttamat vauriot tällaista normaalia kulumista vai ei?

Tämä kuva on todellisesta vuokranantajan ja vuokralaisen liittyvästä erimielisyydestä. Kuva on julkaistu vuokranantajan suostumuksella. Tapauksessa vuokranantaja vuokrasi asunnon kalustettuna. Vuokralaisen koira sai parissa vuodessa aikaan tällaista jälkeä noin täydellisessä kunnossa olleeseen 100-vuotta vanhaan antiikkisohvaan. Koira oli lisäksi aiheuttanut muitakin vahinkoja.

Vuokrasopimuksessa voi olla lemmikit kieltävä ehto.

Tällöin kotieläimiä ei saa olla asunnossa. Näissä tapauksissa kaikki lemmikin aiheuttamat jäljet ovat vuokralaisen vastuulla.

Kotieläimet kieltävä ehto ei kuitenkaan kasvata normaalin kulumisen kynnystä muilta osin. Vaikka vuokralainen pitäisi lemmikkiä luvatta, vuokranantaja vastaa kuitenkin itse muusta kuin lemmikin aiheuttamasta tavanomaisesta kulumisesta.


Jollei lemmikkiä kieltävää ehtoa ole, vuokranantajan katsotaan sallineen lemmikkien pitämisen.

Tämä tarkoittaa sitä, että lemmikkien väistämättömästi aiheuttama asunnon kuluminen on vuokranantajan vastuulla. Käytännössä kyse on muun muassa ylimääräisestä lattian kulumisesta ja mahdollisesta jonkin aikaa asuntoon jäävästä eläimen hajusta.

Lemmikit saattavat kieltoehdon puutteesta huolimatta aiheuttaa vuokralaisen vastuulle kuuluvia vahinkoja, kuten puremajälkiä, raapimisjälkiä tai eritteiden aiheuttamia vahinkoja.


Vuokranantajan kannattaa muistaa hankkia todisteita

Vahingonkorvausvaatimus ja/tai vuokravakuuden pidättäminen on erittäin helppoa riitauttaa seuraavalla väitteellä: "Minä en aiheuttanut vahinkoja, vaan ne olivat asunnossa jo silloin kun muutin sisään".

Tällaiset perusteettomat väitteet ovat usein torpattavissa ennen muuttoa otetuilla valokuvilla tai videokuvalla asunnosta . Asunnon kuvaaminen yhdessä vuokralaisen kanssa kannattaa. Valokuvaaminen on lisäksi nykyään erittäin helppoa, koska lähes jokaisella on suhteellisen hyvälaatuinen kamera ja videokamera puhelimessaan.


Onko sinulla kysyttävää tai tarvitsetko apua? Käytä maksutonta alkuneuvottelua

Soita minulle numeroon 044 984 8548, jos sinulla on kysyttävää vuokrasuhteista. Voit vaihtoehtoisesti jättää yhteydenottopyynnön.


Kristian Krokfors
Oikeustieteen maisteri
Oikeudenkäyntilakimies
044 984 8548
kristian@krokforslaw.com

 

Uusimmat artikkelit

Otsikossa mainitut periaatteet ovat osittain saman kolikon kääntöpuolia ja ne toimivat riitatilanteessa yhdessä. Tässä artikkelissa käsittelen lyhyesti näitä periaatteita ja niiden käytännön vaikutusta, jos sinulle on aiheutettu vahinkoa.