Vuosiloman siirtäminen sairauden (yms.) takia

06.08.2021

Vietät kaunista kesäpäivää, jolloin sairastut yhtäkkisesti. Seuraavien kahden viikon lomapäivät valuvat hukkaan kuumeen kourissa sängynpohjalla maatessa. Tiesitkö, että sinulla on tällaisissa tapauksissa lain mukaan oikeus saada osa lomastasi siirrettyä?

Työntekijä voi saada lomansa siirretyksi, jos hän on työkyvytön loman aikana. 

Millaiset tilanteet oikeuttavat loman siirtämiseen?

Loman siirtäminen edellyttää työkyvyttömyyttä loman alkaessa taikka loman aikana. Tällainen työkyvyttömyys voi johtua:

  • synnytyksestä,
  • sairaudesta tai
  • tapaturmasta

Sama koskee tilannetta, jossa tiedetään työntekijän joutuvan lomansa aikana sellaiseen sairaanhoitoon tai muuhun siihen rinnastettavaan hoitoon, jonka aikana hän on työkyvytön. Kyseessä voi esimerkiksi olla etukäteen suunniteltu leikkaus.


Siirtoa on pakko pyytää viivytyksettä ja saatat joutua esittämään selvityksen

Sinulla ei ole oikeutta loman siirtämiseen, jollet pyydä sitä viivytyksettä. Mikäli työnantaja pyytää luotettavaa selvitystä työkyvyttömyydestä, sinun tulee esittää tällainen selvitys. Selvityksenä voi esimerkiksi käyttää lääkärintodistusta.


Omavastuuaika

Loman aikana alkaneen työkyvyttömyyden osalta työntekijällä on kuuden päivän omavastuuaika. Tämä merkitsee sitä, että lomaa voidaan saada siirretyksi vain kuuden päivän ylittäviltä osin, jos työkyvyttömyys alkaa loman aikana.

Työntekijällä on kuitenkin lain mukaan oikeus vähintään neljän viikon (24 arkipäivää) mittaiseen lomaan. Omavastuupäiviä ei ole siltä osin, kun lomaa olisi niiden vuoksi tätä vähemmän.


Kaikissa tilanteissa oikeutta ei ole

Lomansiirtämisoikeus estyy, jos työntekijä on aiheuttanut työkyvyttömyytensä tahallaan tai törkeällä huolimattomuudella.

Käytännössä et siis lähtökohtaisesti voi saada lomaa siirretyksi esimerkiksi, kun olet kaatunut 1,5 promillen humalassa moottoripyörällä. Toisena esimerkkinä voidaan mainita, ettei ilman terveydellisiä perusteita tehdyn kauneusleikkauksen perusteella voi lähtökohtaisesti saada lomaansa siirretyksi.  


Tarvitsetko apua?

Soita minulle numeroon 044 984 8548, jos tarvitset apua työsuhteisiin liittyvissä ongelmissasi.


Kristian Krokfors
Oikeustieteen maisteri
Oikeudenkäyntilakimies
044 984 8548
kristian@krokforslaw.com


Uusimmat artikkelit

Vietät kaunista kesäpäivää, jolloin sairastut yhtäkkisesti. Seuraavien kahden viikon lomapäivät valuvat hukkaan kuumeen kourissa sängynpohjalla maatessa. Tiesitkö, että sinulla on tällaisissa tapauksissa lain mukaan oikeus saada osa lomastasi siirrettyä?