Testamentin tekemiselle on tarkat määräykset, joita tulee noudattaa. Määräykset eivät kuitenkaan ole hirveän monimutkaisia ja niitä on siksi helppo noudattaa, kunhan ne tietää. Jos muotovaatimuksia ei ole noudatettu, testamentti voidaan moitteen johdosta julistaa pätemättömäksi.
Artikkelit
Hyödyllistä tietoa oikeudellisten ongelmien ratkaisemiseksi ja välttämiseksi
Kuittaus on erittäin yksinkertainen toimenpide, mutta se saattaa aluksi olla vaikea hahmottaa. Kuittauksesta on myös huomattavan yleisiä virhekäsityksiä, joita jotkut käyttävät hyväkseen oikeudellisessa argumentoinnissa. Tässä artikkelissa selostan, miten kuittaus todellisuudessa toimii, jotta sinua ei huijata virheellisellä laintulkinnalla.
Kuka maksaa yhteisen velan?
Yhteiset velat ovat tavallisia. Esimerkiksi yhdessä vuokratusta asunnosta aiheutuu yhteistä vuokravelkaa. Yleensä velalliset ovat sopineet keskenänsä miten maksut hoidetaan eikä asiassa synny sen kummempia ongelmia. Välillä ongelmia kuitenkin aiheutuu, jolloin on hyvä tietää miten yhteiset velat toimivat lain mukaan.
Yhteisomistustilanteen lähtökohtana on se, että voit myydä omistamasi osuuden esineestä vapaasti. Käytännössä hirveän moni ei kuitenkaan halua omistaa hevosta puoliksi serkkusi kanssa tai kolmasosaa purjeveneestä yhdessä sinun parhaiden ystäviesi kanssa. Osuutesi myyminen järkevään hintaan voi siis olla hyvin haastavaa. Siksi lainsäädännössä on...
Irtisanottu, lomautettu tai osa-aikaistettu työntekijä voi vaatia hyvitystä, jos työnantaja on jättänyt noudattamatta yhteistoimintalakia. Hyvityksen määrä on enintään 30.000 € per työntekijä. Vähennettäessä työvoiman käyttöä kannattaa siksi olla erittäin tarkkana, että prosessit ovat kunnossa.
Korjausvastuun jakautuminen on eräs yleisimmistä asunto-osakeyhtiön ja osakkaan välisistä riitaa lietsovista aiheista.
Kaupungin taloussihteeri oli kavaltanut yli 33.000 € ammattiyhdistykseltä. Kaupunki irtisanoi hänen työsopimuksensa. Kaupunki ei kuitenkaan selvittänyt sitä, jos hänet voidaan sijoittaa toisiin tehtäviin. Korkeimmassa oikeudessa riideltiin siitä, oliko työnantajalla oikeus päättää taloussihteerin työsopimus.







